
10 tapaa viettää Pridea kotona 2021
Kesäkuu tulee ja tuo mukanaan Priden, mutta vielä ei päästykään marssimaan livenä, ja kalenteri ammottaa tyhjyyttään. Ei hätää, sillä Prideja voi viettää monilla tavoilla myös kotosalla. Artikkeli on julkaistu alun perin kesäkuussa 2020, ja sitä on muokattu ajankohtaiseksi vuotta 2021 varten.
Pride-tapahtumat ovat meistä monelle merkityksellisintä aikaa koko vuodessa. Saamme nousta yhdessä kaduille, osoittaa tukemme, tuoda asioita näkyväksi ja tavata toisiamme. Vaikka kaikki tämän kesän fyysiset Pride-tapahtumat ovat peruuntuneet Covid-19-pandemian vuoksi, ei peli ole lainkaan menetetty. Olemme keränneet kätevän listan asioista, joilla voit kaikesta huolimatta luoda kesälle pride-tunnelmaa!
#1 Laatuaikaa kotosalla
Kaiken aktivismin, juhlinnan ja tapahtumien keskellä unohdamme usein kiittää myös itseämme. Milloin viimeksi veit itsesi treffeille? Varaa kalenteristasi ilta ilman minkäänlaisia velvollisuuksia, tilaa lempiruokaasi, kata pöytä erityisen hyvin ja kuuntelee hyvää musiikkia. Halutessasi voit istua alas ja pohtia syvällisiä, kuten HLBTQ+-yhteisön merkitystä itsellesi. Rakasta itseäsi, olet tärkeä osa tätä yhteisöä!

#2 Virtuaalinen Pride
Helsinki Pride on perinteinen osa monen suomalaisen sateenkaari-ihmisen Priden viettoa. Helsinki Pride -yhteisö ilmoitti kuitenkin, ettei kulkuetta ja puistojuhlaa voida järjestää turvallisesti tänä vuonna. Vaan ei hätää! Pride-viikolla 28.6-4.7.2021 järjestetään virtuaalinen Pride-kulkue, joka huipentuu lauantaina 3.7.2021 netissä striimattavaan ja Yle Teemalla näytettävään puistojuhla-konserttiin.
#3 Asianmukainen varustus
Priden tarkoituksena on muun muassa tuoda seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä näkyväksi yhteiskunnassa ja muistuttaa olemassaolostamme. Asianmukaisella varustuksella tämäkin onnistuu, vaikka emme kaduille lähdekään:
- Ripusta 27.6. tai vaikka koko kesäkuuksi parvekkeellesi tai ikkunaasi itsellesi tärkeät pride-liput. Tämä on helppo tapa viestittää esimerkiksi naapurin Pekalle, että tässä talossa homostellaan ja kovaa.
- Hanki heilutettavia lippuja virtuaaliseen Pride-kotikatsomoosi luomaan tuttua tunnelmaa.
- Kiinnitä reppuusi tai takkiisi rintaneula tai kangasmerkki pieneksi muistutukseksi muille olemassaolostasi. Kauppareissulla satunnainen baby-queer saattaa muistaa merkkisi nähtyään, ettei olekaan maailmassa yksin.

#4 Leffailta
Katso queer-klassikoita, vanhoja lemppareitasi tai uusia tuttavuuksia. Voit järjestää myös etä-katsomon ystäviesi kanssa käyttäen esimerkiksi Netflix Party- tai Metastream-palveluja! Oletko koskaan nähnyt esimerkiksi näitä:
- But I’m a Cheerleader (1999)
- Female Trouble (1974)
- Paris is Burning (1990)
- Tangerine (2015)
- BPM (Beats Per Minute) (2017)
#5 Tunne historiasi
Vaikka juhlinta on olennainen osa pridea, on se ensisijaisesti kuitenkin mielenilmaus syrjintää, väkivaltaa ja epäoikeudenmukaisutta vastaan, muistutus olemassaolostamme, sekä kunnioitus heitä kohtaan, jotka ovat tulleet meitä ennen ja raivanneet meille tietä.
Koska historiaamme ei opeteta kouluissa tai kotona, on tärkeää tietää mitä kaikkea on tapahtunut ajan saatossa ja millainen tie edellisillä sukupolvilla on ollut kuljettavanaan.
Voit katsoa esimerkiksi neljäosaisen Homo-Suomen Historia-dokumentin tai lukea translain historiasta. Voit myöskin tutustua Stonewallin mellakkaan, josta maailmanlaajuinen Pride-liike on alkanut.
#6 Tue vähemmistö-omisteisia kauppoja
Sateenkaaren värein verhoiltu siideripullo, pride-paristopakkaus, homo-hampurilainen, sateenkaari-logolla varustettu merkkipaita… Houkutusten määrä pride-kuukautena on suuri. Roposet kannattaa kuitenkin jättää suuryritysten sijaan oman yhteisön sisään. Tunnettujen suuryritysten pride-tuotteet harvoin hyödyttävät itse yhteisöä merkittävästi, ja kun kesäkuun lopuksi imago on kiillotettu ja taloudellinen hyöty kerätty, katoavat pride-puheet äkkiä takaisin kaapin pohjalle pölyyntymään. Kun ostat, suosi vähemmistö-omisteisia yrityksiä mahdollisuuksiesi mukaan. Jos kuitenkin ostat suuryritysten pride-mallistoista, tarkista etukäteen, ohjataanko tuotto sateenkaariyhteisöä tukevaan toimintaan.

#7 Lahjoita
Roposiaan voi jakaa myös hyväntekeväisyyteen ja siten auttaa esimerkiksi sateenkaari-nuoria tai -perheitä, vertaistukitoimintaa, asiallisen tiedon leviämistä tai tukipalveluja. Tässä lista hyvistä lahjoitus-kohteista:
- Trasek ry – jakaa tietoa esimerkiksi sukupuolenkorjausprosessista
- Trans ry – sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ajava yhdistys, joka on mm. Oikeus olla -aloitteen takana
- Seta ry – jakaa tietoa, kouluttaa ja järjestää tukipalveluita
- Sukupuolen moninaisuuden osaamiskeskus – jakaa tietoa, kouluttaa ja järjestää tukipalveluita
- Sateenkaariperheet ry – jakaa tietoa perheiden monimuotoisuudesta ja tukee esimerkiksi perhettä perustettaessa
- Translasten ja -nuorten perheet ry – jakaa tietoa translasten ja -nuorten asioista ja järjestää vertaispalveluita
#8 Tarjoa tukeasi
Vaikka sinulla ei olisi rahaa muille jakaa, voit silti auttaa esimerkiksi ryhtymällä jonkin yhdistyksen vapaaehtoiseksi tai kouluttautumalla kouluttajaksi.
Jos rahkeesi eivät riitä ihan niin pitkälle, voit vaikka tutustua yhteisön muihin vähemmistöryhmiin. Tiedätkö tarpeeksi intersukupuolisuudesta? Miten HLBTQ-vanhuksilla menee? Ehkä jokin ryhmä kaipaa tukeasi jossakin heitä koskettavassa asiassa. Tutustu vieraaseen termistöön, lisää tietoisuutta ympärilläsi ja laajenna ymmärrystäsi muista ihmisistä. Olemme vahvoja, kun pidämme yhtä ja tuemme toisiamme.

#9 Juhli somessa
Tee Pride näkyväksi somessa! Voit jakaa seuraajillesi tietoa pridesta, eri vähemmistöryhmistä tai kohtaamistamme vaikeuksista. Voit kertoa oman tarinasi tai haastaa muut kertomaan suosikki pride-muistojaan. Some on täynnä erilaisia asiaankuuluvia filttereitä ja tarroja, joilla voit koristella postauksesi. Mahdollisuuksia on lukemattomia, kunhan käyttää hieman luovuutta. Verkko-aktivismi on tärkeämpää nyt jos koskaan. Mikä olisi sinusta paras tapa levittää tietoisuutta ja pride-tunnelmaa somessa?

#10 Hemmottele itseäsi
Elämme vaikeaa aikaa, jolloin on erityisen tärkeää muistaa pitää huolta itsestäsi ja omasta hyvinvoinnistasi. Kuuntele itseäsi ja tee vain sen verran, kuin sinä pystyt ja haluat tehdä. Muista tehdä myös asioita, jotka muistuttavat sinua upeudestasi ja tärkeydestäsi tässä maailmassa. On ihanaa, että olet olemassa juuri tuollaisena. Olet erityinen. Kiitos, että olet täällä. Tämä on sinun juhlasi, beibe!

Kirjoittaja on paatunut homostelija ja transtaustainen mies.