Posted on Jätä kommentti

Opas oikean binderin valintaan

Bindaus (eng. “binding”, sitominen) tarkoittaa rintakehän litistämistä yleensä siihen erikseen valmistetulla aluspaidalla eli binderilla. Bindaus on monelle transmiehelle ja muunsukupuoliselle tärkeä keino välttää dysforiaa ja kokea olonsa mukavaksi kehossaan.

Internetin ja verkkokauppojen ansiosta valikoima on bindereissa nykyään laaja. Toista se oli vielä reilut kymmenen vuotta sitten! Eipä ole ikävä kultaista tusaria, kun otettiin mallia Mulan-leffasta ja sidottiin rintakehä sideharsolla tai ommeltiin itse hankalasti puettavia ja epämukavia tekeleitä. Parissa tunnissa selkä tuli kipeäksi eikä henki tahtonut kulkea. Eipä uskoisi, että vaatekappale voi kehittyä niin paljon!

Onneksi nykyiset binderit valmistetaan yleensä joustavasta kankaasta, ja bindauksen turvallisuuteen kiinnitetään huomiota. Tässä muutamia vinkkejä binderin valintaan:

1. Ota mittasi huolellisesti

Tämä on ensimmäinen ja kenties tärkein vaihe binderin valinnassa. Binder on vaatekappale, joka on ehdottomasti valittava omien mittojen mukaan. Liian suuri binder ei tuota haluttua tulosta, ja liian pieni binder on epämukava ja pahimmillaan jopa terveydelle haitallinen.

Binderin toimintaperiaate perustuu rintakehän kompressioon. Rintakudos ikään kuin puristetaan rintakehää myöten, jolloin ylävartalon siluetti saadaan näyttämään maskuliinisemmalta. Ylävartalossa sijaitsee kuitenkin rintojen lisäksi muun muassa keuhkot, joiden yhtäjaksoinen pitkään jatkunut puristus voi aiheuttaa huonovointisuutta, huimausta ja hengitysvaikeuksia. Yläselän lihakset kipeytyvät monilla myös herkästi. Oikean kokoisella binderilla minimoit terveysriskit ja kivut.

Jos kasvat kokoa tai esimerkiksi laihdut, eikä binderi tunnu enää istuvalta, ota mittasi uudestaan ja hanki uusi, oikean kokoinen binderi!

Mikäli mahdollista, pyydä toista henkilöä ottamaan mittasi mahdollisimman tarkan tuloksen saamiseksi. Binderin kannalta tärkeimmät mitat ovat hartioiden etäisyys, rintakehän ympärysmitta sekä vyötärönympärys. Osa bindereista valitaan pelkän rinnanympäryksen perusteella.

Useimmat ihmiset istuvat tiettyyn kokoon melko tarkasti, mutta osa saattaa hämmennyksekseen huomata mittojensa välillä olevan jopa kahden koon suuruinen heitto. Tällaisessa tilanteessa suosittelen aina olemaan yhteydessä asiakaspalveluumme.

Monet löytävät sopivan binderin valmisko’oista poikkeavista mitoista huolimatta, mutta jotkut päätyvät mittatilausbinderiin. Valitettavasti kokemukseni mukaan edes mittojen mukaan teetetty binder ei aina lopulta vastaakaan toivottua, mikäli ulkomailla teetettyä binderia ei pääse sovittamaan kesken valmistusprosessin.

2. Valitse sinulle sopivin malli

Bindereita on yleensä kahdessa eri pituudessa: pitkänä lantiolle asti ulottuvana, sekä vyötäröpituisena. Kummassakin vaihtoehdossa on omat etunsa, ja kannattaakin miettiä oman elämäntyylin ja kehon mukaan, kumpi vaihtoehto tuntuu sopivammalta. Bindaustuntumaan vaikuttaa myös kompressiotyyppi: koko ympärykseltä kompressoiva binder tuntuu yllä tiukemmalta kuin etupaneelin avulla kompressoiva malli.

Lyhyt binderi hiostaa ja kompressoi keskivartaloa vähemmän, mikä takaa etenkin kesällä mukavamman käyttötuntuman ja rajoittaa liikkumista vähemmän. Merkittävin miinuspuoli lienee mahdollinen reunan kaivautuminen vyötäröön. Etenkin kurvikkaamman vyötärön omaavilla tiukkaan istuva reuna voi puristaa ikävästi. Toisaalta malleissa, joissa reuna jää löysäksi, saattaa se näkyä etenkin tiukkaan istuvien paitojen läpi häiritsevänä saumana. Erityisen isorintaisilla lyhyt binder ei myöskään välttämättä riitä halutun tuloksen aikaansaamiseksi, tai se ei pysy paikoillaan koko päivää.

Pitkän binderin etu on yhtenäisempi istuvuus ja jämäkämpi bindaustulos. Koska pitkä binder jatkuu lantiolle asti, eivät isotkaan rinnat pääse karkaamaan binderin helmasta päivän mittaan, eikä reuna nouse tai rullaa ylös. Koko ympärykseltä kompressoiva pitkä binder puristaa kuitenkin keuhkojen lisäksi jonkin verran myös keskivartalon elimiä, mikä voi aiheuttaa huonovointisuutta esimerkiksi ruokailun jälkeen. Lyhytselkäisille (kuten allekirjoittanut) pitkä binder saattaa olla myös liiankin pitkä, jolloin keskivartalolle tuleva osa tahtoo vetää päivän mittaan ruttuun. Joidenkin valmistajien pitkä malli myös rajoittaa hienoisesti enemmän liikettä ja oman kokemukseni mukaan aiheuttaa enemmän selkäkipuja. Etupaneelikompressiolla tämä ei ole yhtä merkittävä ongelma kuin koko ympäryksen kompressiolla.

Eri valmistajien ja mallien välillä on vaihtelua myös pääntien syvyydessä. Korkea pääntie turvaa varmemman bindaustuloksen ja pitää epätoivotun vaon loitolla, mutta avoimempi pääntie soveltuu myös v-aukkoisten ja napitettavien paitojen kanssa käytettäväksi. Kurkkaa vaatekaappiisi ja pohdi, onko pääntiellä sinulle merkitystä!

Jotkut valmistajat tarjoavat myös olkaimettomia bindaussiteitä. Näitä suosittelen lähinnä cosplay-käyttöön tai muuhun ei-päivittäiseen tarkoitukseen. Päivittäisessä käytössä niiden istuvuudessa ja mukavuudessa on usein parantamisen varaa, ja koska kompressio tapahtuu hyvin rajatulla alueella ja kangasmäärällä, voi tulos olla epätyydyttävä ja istuvuus jopa terveydelle haitallinen. Jotkut käyttävät bindaussidettä tavallisen binderin päällä varmistamaan lujemman bindaustuloksen, jolloin on toki jälleen erityisen tärkeää muistaa turvallisuus ja riisua side (ja mahdollisesti myös binderi) mahdollisuuksien lyhyiksi hetkiksi päivän aikana.

Toisinaan siteitä käytetään mastektomian eli rintojen poiston toipumisvaiheessa, mutta suosittelen ehdottomasti keskustelemaan asiasta ensisijaisesti leikkaavan kirurgin kanssa, enkä itse tarjoa neuvontaa asian suhteen.


NYTC:n binder toimii etukompressiolla, joka parantaa mukavuutta. 

3. Pohdi, mikä väri sopii tarpeisiisi parhaiten

Bindereita valmistetaan monissa väreissä, joista yleisimmät lienevät musta, valkoinen ja erilaiset ihonsävyt. Etenkin, mikäli et vielä ole valmis panostamaan useampaan binderiin, on värillä paljonkin väliä.

Monet pitävät tyylikkäästä mustasta – mutta se sopiikin sitten ainoastaan mustien vaatteiden alle. Musta binder paistaa helposti vaaleamman paidan läpi tai sen pääntiestä. Jos vaatekaappisi on kuitenkin lähinnä musta ja tummansävyinen, saattaa musta binder olla sinun valintasi!

Oman ihon sävyinen binder on huomaamaton, mutta valitettavasti ihonsävyjen määrä sangen rajattu – parhaimmillaan jopa viisi, mutta yleensä yksi tai kaksi – joten täydellisen osuman löytäminen voi olla työn takana. Jos vaatekaapissasi on paljon eri värejä ja löydät lähellä ihoasi olevan sävyn, voi tämä neutraali valinta olla sinulle sopivin.

Monet luottavat klassiseen valkoiseen. Perinteisesti aluspaidat ovat valkoisia, joten stealthina pysyvälle valkoinen saattaa olla hyvä vaihtoehto. Valkoisessakin on kuitenkin omat kääntöpuolensa. Se kiinnittää herkästi huomiota tummempien vaatteiden helmasta tai pääntiestä vilahtaessaan, ja likaantuu herkemmin (mikä binderin kaltaisen alusvaatteen kohdalla on huomionarvoinen seikka – etenkin jos olet aikomuksissa käyttää sitä päivittäin!) Likaantumista voi onneksi estää pesemällä binderin käsin joka ilta, ja lisäksi säännöllisesti pesukoneessa. Jos käytät paljon vaaleita vaatteita tai tähtäät klassiseen valintaan, kenties valkoinen on sinun juttusi!

4. Valitse kiinnitysmekanismi

Yleisimpiä bindereiden kiinnitystapoja ovat vetoketju, hakaset, tarranauha tai ei mitään. Kuten muidenkin ominaisuuksien kohdalla, näissäkin on jokaisessa omat etunsa.

Vetoketju on yllä mainituista mekanismeista helpoin. Se on nopea ja yksinkertainen pukea. Vetoketju on yleensä sijoitettu eteen, joten sen sulkemiseen ei tarvita toisen henkilön apua, kuten selkäpuolen vetoketjuissa. Se kuitenkin vähentää olennaisesti binderin aluspaitamaisuutta. Lisäksi vetoketju ei tarjoa juurikaan säätövaraa, eikä sitä voi säätää napakammaksi binderin löystyessä käytön myötä.

Hakaset ovat näistä vaihtoehdoista pitkäikäisin, ja tarjoaa eniten säätövaraa. Usein hakasia on rintaliiveistä tuttuun tapaan kolme rivistöä. Poiketen rintaliiveistä ne kulkevat kuitenkin vaatteen etupuolelta ja sen koko pituudelta. Hakaset ovat vetoketjua hitaammat avata ja sulkea, mutta mahdollistavat paremman säätövaran binderin tiukkuudessa. Jos päivän mittaan binder tuntuu liian kireältä, voit helposti asettaa hakaset löysemmälle. Binderin kangas venyy käytön myötä, ja hakaset mahdollistavat napakamman istuvuuden pidemmällä aikavälillä.

Tarranauha on vetoketjun tavoin helppo ja nopea vaihtoehto. Tarranauhan varjopuolet lienevät kuitenkin tutut useimmille – siihen jää nimittäin kiinni myös kaikki muukin kuin itse tarttumapinta, kuten nukka, hiukset ja muut vaatteet. Lisäksi tarranauhan reunat rispaantuvat helposti ja sen pitävyys huononee ajan myötä.

Viimeisin ja kenties yleisin vaihtoehto on umpinainen binder ilman kiinnitysmekanismia. Umpinainen binder vedetään ylle ja yltä pään ylitse paidan tai urheiluliivien tapaan. Umpinainen binder takaa lujimman bindaustuloksen, mutta on vaikea pukea ja riisua. Tämä on erityisen huomionarvoista päivittäisille bindaajille, sillä olon muuttuessa huonoksi umpinaista binderia ei voi yksinkertaisesti löystää tai riisua nopeasti ja huomaamattomasti. Umpinaisen binderin kohdalla oikeat mitat ja hyvä istuvuus ovat vieläkin tärkeämpiä kuin avattavissa malleissa!

Danaën bindereissa on valikoimaa niin värin kuin kiinnitysmekanisminkin suhteen.

Jäikö sinulle vielä kysymyksiä binderin hankintaan liittyen? Voit ottaa meihin yhteyttä sähköpostitse tai sosiaalisen median kautta, tai vierailla Pop-Up Shopillamme Helsingin Kalliossa. Tammikuusta alkaen liikkeellä on maanantaista torstaihin klo 12-16 (tai muulloin sopimuksen mukaan) allekirjoittanut opastamassa sopivan binderin hankinnassa, sekä sovitustilat.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *